Työ- ja elinkeinoministeriö lähti rakentamaan uutta yrityskehittäjien toimintamallia kahdessa pilotissa, Uusimaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Pohjoispohjanmaalaiset toimijat rakentavat yhdessä ne mallit, joilla yritysten menestystä parhaiten edistetään. Tämä menestystarina kirjoitetaan yhdessä. Se alkaa kalajoelta lokauussa 2012.

Askel uuteen

Uusille liiketoiminta-alueille laajentaminen


Hanna-Liisa ja Jouni

Mitä yritys tekee, kun se ottaa askeleen uuteen? Mitä yrityksessä on tapahtunut aikaisemmin, mikä on tilanne nyt ja millaisena yrityksen tulevaisuus näyttäytyy?

Yrityksen askel uuteen voi olla uusi tuote, työntekijöiden rekrytointi, uusi toimintamalli, toiminnan laajentaminen alueellisesti, yritysmuodon muuttaminen, omistajanvaihdos, kansainvälistyminen ja paljon muuta. Motivaatio muutoksen tekemiseen vaihtelee taloudellisesta pakosta uusien innovaatioiden kautta markkinoiden laajentamiseen. Syystä riippumatta yritys ottaa askeleen uuteen saavuttaakseen jotain sellaista, mikä mahdollistaa tuottavan toiminnan nyt ja myös tulevaisuudessa. Jotta askel uuteen olisi myös askel parempaan, yrityksessä on tärkeää selvittää muutoksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia eri näkökulmista.  Yrityksen taloudellinen tilanne, henkilöstöresurssit, osaaminen, toimiala, halu kehittää tuotteitaan, asiakkuudet, toimintaympäristö ja ajankäyttömahdollisuudet vaikuttavat kukin osaltaan muutoksen onnistumiseen.

Uusille urille lähtevä yritys

Askeleen uuteen ottava yritys voi pyrkiä parantamaan liikevaihtoaan tai lisäämään     yrityksen muuta kasvua. Liikevaihdon kasvattaminen voi olla lyhyen ajan tavoite etenkin silloin, kun yrityksessä on vahvaa myynnillistä osaamista ja työntekijät ovat provisiopalkkaisia – viimemainittu ääriesimerkkinä. Myynnin kustannusten noustessa yrityksen liikevoitto voi pienentyä, jolloin yritys voi asettaa vähimmäisvoiton tavoitteen. Tällöin yritys seurata kustannusten muutosten vaikutusta tulokseen erilaisilla mittareilla ja eri aikajänteillä, esimerkiksi neljännesvuosittain.

Kasvun maksimointi onnistuu dynaamisessa kasvuyrityksessä, jossa parhaat asiantuntijat saadaan pysymään talossa hyvällä palkkakehityksellä. Asiantuntijoita voidaan myös ”ostaa” kilpailijoilta. Kun yritys päättä maksimoida kasvunsa on toteutusaikataulun oltava selkeä ja yrityksen johdon ja omistajien hyväksymä. Myös henkilöstön rooli yrityksen kasvusuunnitelmien hyväksymisessä ja toteuttamisessa on keskeinen – ehkä kuitenkin pienempi kasvusuunnitelmien hyväksymisessä, mitkä yleensä ovat omistajien ja johdon määrittämiä. Lyhyen ajan kasvun tavoitteet ovat varsin erilaisia verrattuna pitkän ajan kasvun tavoitteisiin. Lyhyen ajan kasvun tavoitteet liittyvät yleensä myyntiin. Pitkän ajan kasvun tavoitteet ovat yleensä investointeja koneisiin, laitteisiin, jakelujärjestelmiin ja joskus jopa työntekijöihin.

Yrityksen kasvun edellytyksiä

Yrityksen kasvu on usein välttämätön seuraus kilpailun kovenemisesta markkinoilla. Yrityksen kasvun mahdollisuuksiin vaikuttavat kasvun kustannuskehitys ja markkinoiden koko. Yrityksen rahoitustilanne voi vaikuttaa yrityksen kasvuhakuisuuteen; miten yritys pystyy vakuuttamaan rahoittajatahot kasvusuunnitelmillaan. Myös vieraan pääoman suhde omaan pääomaan on merkittävä tekijä. Yritys voi käyttää kasvun rahoittamiseen myös jakamattomia voittoja tai käyttää osakeantia. Ensiarvoisen tärkeää on omistajien luottamus yrityksen kasvusuunnitelmiin ja
–odotuksiin. Ainakin aluksi jakamaton voitto pienentää jaettavaa osinkoa. Kasvua hakeva yritys voi pettyä siihen, ettei markkinoiden kasvua synnykään toivotulla tavalla johtuen markkinamekanismeista tai toimiva johto ei osaa hallita toimintaa kasvavilla markkinoilla.

Yritys laajentaa toimiville markkinoille

Yritys voi laajentaa toimintaansa olemassa oleville markkinoille laajentamalla toimintaansa esimerkiksi aiempaan tuotantoonsa kuuluviin puolivalmisteisiin, raaka-aineisiin, palveluihin jne., jolloin laajennus tapahtuu sisäisesti. Toisaalta yritys voi laajentaa ulkoisesti, jolloin laajennus suuntautuu uuteen tuotantoon/toimintoihin, uudistettuun jakeluun ja myyntiin. Toimiville markkinoille joko sisäisesti tai ulkoisesti laajentava yritys lisää toimintansa tehokkuutta, saa etuja muiden yritysten kanssa tehtävästä yhteistoiminnasta, yrityksen johtamismahdollisuudet tehostuvat, pääomalle saadaan parempi tuotto, rahoitusmahdollisuudet paranevat, toiminnan epävarmuus vähenee. Lisäksi yritys voi riittävän kasvun myötä kasvattaa markkinaosuuttaan jopa määräävään asemaan markkinoilla.

Yritys fuusioituu

Yritys voi laajentaa toimintaansa yhdistymällä samalla toimialalla toimivan yrityksen/yritysten kanssa, jolloin se pääsee hyödyntämään jo olemassa olevaa teknologiaa ja uusia markkina-alueita tai käyttämään uutta teknologiaa ja toimimaan olemassa olevilla markkina-alueilla. Fuusioitumalla kasvava yritys saa nopeasti mahdollisuuden kasvuun, toiminta rationalisoituu ja tehostuu vaikkapa jakelureittien tehokkaamman käytön vuoksi tai muiden päällekkäisyyksien poistuessa. Myös yrityksen fuusioituessa sen asema markkinoilla vahvistuu, markkina-arvo nousee ja yritykselle tarjoutuu mahdollisuuksia tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Näiden seikkojen puntarointiin yrityksen kannattaa hyödyntää yrityskehittäjien asiantuntemusta.

 
Kaisa ja Jaana:

Yritys voi suunnata toimintaansa uuteen myös keskittymällä johonkin tiettyyn toimintaan, tultuaan siihen tulokseen että tämä on kannattavampaa kuin jo olemassa oleva toimintakonsepti tekijöiden palkat yms. huomioiden.
Toimintojen keskittäminen ei välttämättä tarkoita irtisanomisia esim. täsmäkoulutuksella olemassa olevaa kannattamattoman  sektorin tekijät voidaan kouluttaa siihen osaan toimintaa, jolle on enemmän tai kannattavammat markkinat.

Yritys voisi tehdä markkinatutkimuksen, olisiko jotain pääkonseptin oheen liitettävää oheismyyntiä. Lisäksi työntekijöiden motivaation lisäämiseksi/säilyttämiseksi, yritys voisi kehittää toimivamman kannustusjärjestelmän palkkauksessa, joka tulisi voimaan vaikka 3-6kk:n jälkeen.

Yritys voi lisäksi laajentaa markkina-alueitaan sen toiminnan osalta johon keskittyy. Apuna näissä toiminnoissa voisi käyttää kehitysyhtiöitä sekä tarvittaessa yritysneuvojaa, jolta edellytetään hyvää verkostotuntemusta ja sen hyödyntämistaitoa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti