Työ- ja elinkeinoministeriö lähti rakentamaan uutta yrityskehittäjien toimintamallia kahdessa pilotissa, Uusimaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Pohjoispohjanmaalaiset toimijat rakentavat yhdessä ne mallit, joilla yritysten menestystä parhaiten edistetään. Tämä menestystarina kirjoitetaan yhdessä. Se alkaa kalajoelta lokauussa 2012.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Sisään ulos -temppu ja miten se tehdään



Suomessa uskotaan julkiseen palveluun ja sen kaikkivoipaisuuteen. Uskotaan jopa siihen, että yrityksen ulkopuolelta tuleva viranomainen voi nähdä yrityksen kehittämistarpeet tarkemmin kuin yrityksen omistajat tai johto. Uskotaan myös, että ne samat viranomaiset osaavat löytää ratkaisuja tilanteisiin ja saavat vielä yritysjohdon vakuuttumaan ratkaisujen oikeellisuudesta.
Voiko tämä todella olla mahdollista? -Nykymaailmassa ja pääosin ei tietenkään- vastaisin näin herkästi itsekin.
Kuitenkin ulkopuolelta tuleva ja asioita sieltä arvioiva voi nopeastikin nähdä yrityksen eri toiminnoissa vaikkapa tuottavuutta parantavia kehittämiskohteita joihin voi olla olemassa hyvinkin yksinkertaisia ratkaisumalleja. Yrityksen päivittäisessa toiminnassa usein rutinoidutaan tekemään samaa ja samalla tavalla kuin ennenkin varsinkin mikäli kaikki on mennyt "suunnitelmien" mukaan. Yritykselle riittää saavutettu taso eikä siinä mitään väärää ole. Usein kuitenkin erityisesti hyvin toimivilla yrityksillä voisi olla suurikin potentiaali siirtyä erittäin hyvin toimiviksi yrityksiksi. Tähän voi boostia tuoda ulkopuolelta tuleva toimija jolla on jo joku kehitysvälinekin mahdollisesti tarjota tueksi.
Julkisen palvelun tarjoajaa vain harvoin mielletään riittävän osaavaksi ammattilaiseksi juuri sille omalle yritykselle tai toimialalle. Näin vielä suurelta osin kyllä onkin ja se on haaste, joka tulee ratkaista mikäli todella halutaan päästä sisälle yrityksiin laajemmassa mittakaavassa. Yritysten on jostain syystä paljon helpompi uskoa jopa kokematonta ja lähes tuntematonta ulkopuolista konsulttia kuin esimerkiksi virkavastuulla toimivaa julkisen sektorin toimijaa jolla sattaa olla mittava kokemus yhteistyöstä erilaisissa yritysten muutostilanteissa.
Julkisena palveluna tarjottava yrityksen kehittämisen tuki jää herkästi palveluntarjoajan omaan varastoon ellei ensin kyetä muuttamaan mielikuvaa toimijoiden osaamisesta ja asiantuntijuudesta. Mielikuvaa on helpoin muuttaa onnistuneilla teoilla ja niiden kaiuilla. Tähän ei kuitenkaan päästä ilman todellista osaamista, kunnianhimoa ja halua tehdä tulosta.Tämä koskee kaikkien tasojen toimijoita, mutta erityisesti molemmissa ääripäissä toimivia. Niitä jotka ylätasolla päättävät resursseista ja toisaalta niitä jotka toimivat suorassa yhteydessä asiakasyrityksiin.
Haastetta riittää, mutta tästä se lähtee. Kehittäjien kehittäminen on jo alkanut moniammatillisessa yhteistyössä ja tuloksia jatkon suhteen voidaan odotella sitä mukaan kun kierrokset kasvat.

Ai niin se otsikko. Sehän oli vain mielenkiinnon herättämiseksi vaikkakin siinä oli pienen pieni piilomerkitys varsinaiseen aiheeseenkin.

Kirjoittaja Mikael Palermaa työskentelee Helsingin Kluuvin TE-toimiston yrityspalveluissa. Hän tuntee yritystoiminnan niin kehittäjän kuin yrittäjänkin näkökulmasta. Palermaa on Uudenmaan yrityskehitysryhmän jäsen.







1 kommentti:

  1. Julkisen sektorin asiantuntijoilla on useimmiten erittäin vahva substanssiosaaminen ja sen lisäksi valmiit, toimivat verkostot, joiden avulla yrittäjät saavat vahvan tuen yrityksensä eri elämänvaiheisiin. Ulkopuoliset asiantuntijat ovat usein kilpailijoita keskenään, jolloin verkostojen syntyminen on hitaampaa ja työläämpää. Olet siis juuri asian ytimessä!

    VastaaPoista